Sääpuhe

Eliza Doolittlea käsketään puhumaan säästä, sillä se on vaaraton aihe. Siitä ei ole olemassa useita kantoja eikä sen takana ole tiedon sisäkkäisiä tiloja, jotka voisivat paljastua. Sää oli samaa kaikille eikä kenenkään hallittavissa, ja vaikka se oli oikukasta, se oli myös pysyvää: sateisessa kesässä ja takatalvessa olivat läsnä kaikki menneet ja kaikki ajallaan tulevat kesät, tavanomaisen suoraan silmiin paistava lohtu. Sääpuhe sisältää kaksi merkitystä ja niiden ristiriidan. Se viittaa sään menneeseen vaarattomuuteen, ja se viittaa siihen, miten puhumme säästä nyt: epäluuloisina, murheen ja totutun välillä. Yhä on paljon sellaista mitä ei voi tulkita, mikä vaihtelee kuten ennenkin. Mutta enää se ei ole Hän, joka säät ja ilmat säätää. PH